maanantai 30. kesäkuuta 2014

Helsinki Pride 2014


Kuva: Juhana Honkanen

Lauantaina osallistuin kesäkuun huipennukseen, mahtipontiseen Pride-kulkueeseen, jo kolmatta kertaa. Aikeena oli ollut mennä myös perjantaina Priden Naistenbileisiin (joita minulle täällä blogissakin oli suositeltu), mutta karvaaksi pettymykseksi ja yllätykseksi luin lippujen olevan loppuunmyyty jossain vaiheessa torstai-iltaa. Kemujen missaaminen harmitti karvaasti, koska koin menettäneeni ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua ihmisiin. Yritin kuitenkin kääntää asian positiiviseksi: säästinpähän pääsymaksun verran rahaa ja sain enemmän nukkuma-aikaa, minkä ansiosta olisin todennäköisesti virkeämpi itse kulkueessa.

Kulkueesta tulikin upea: viime vuoden 8000-9000 paraatilaista yli tuplasivat määränsä ennätykselliseen 20 000:een! Näin suurta määrää en osannutkaan arvata, sillä kahdentoista aikoihin torilla tuntui silmämääräisesti olevan jopa viime vuotta vähemmän ihmisiä. Paikalla oli myös pieni mutta söpö lolitajoukkue upeine kyltteineen!

Saija, Katja, minä ja Jenni. (Seuranani myös Riika ja Inka!)

Asuun en tällä kertaa mainittavasti panostanut, vaan laitoin vain päälle jonkin vanhan sievän mekon. Viime Priden tapaan päälle päätyi punaista, joskin eri mekon muodossa. Jos tästä symboliikkaa haetaan, niin Japanissahan punainen on ilon väri, ja Pride jos jokin on ilon juhla! Hiuspidennyksetkin olin aikeissa laittaa, mutta aamun ajanpuutteen vuoksi päätinkin jättää ne pois - enkä oikeastaan jäänyt niitä edes kaipaamaan.



Tänä vuonna paraati kaarsi kahdesta viime vuodesta poiketen päinvastaiseen suuntaan Mannerheimintietä, nimittäin Bulevardille, ja sitä pitkin Sinebrychoffin puistoon. Pidin vähän enemmän viime vuosien reitistä - nyt kulkue tuntui loppupuolella menevän tylsähköjen, hiljaisten kortteleiden läpi, vähän kuin piilossa. Päätepisteen jyrkkärinteinen puisto oli kuitenkin oikein mukava paikka nauttia Pridelle ominaisesta iloisesta tunnelmasta, vaikka vähän ahdasta olikin. Söin puistossa ensimmäistä kertaa intialaista naanleipää, koska se vaikutti olevan ruokalajeista halvinta.

Kuva: Juhana Honkanen


Pääsimme Jennin kanssa "Ei vihapuheelle" -liikkeen kuvaan

En viipynyt puistossa muutamaa tuntia pitempään, sillä samana päivänä oli vuorossa vielä Ilonan järjestämä vaatteidenvaihtomiitti, jonne vein vajaan matkalaukullisen vanhoja lolitamekkojani ja -hameitani. Myin ja vaihdoin miitissä pois kolme mekkoa ja yhden hameen, joista kaikki (erästä minulle liian isoa mekkoa lukuun ottamatta) ovat täällä blogissakin näyttäytyneet. Mutta joskushan hyvästit on heitettävä. Sain sentään muutaman mukavan palasen tuleviin asuihini!

Niin Pridessä kuin miitissä oli mahtavaa nähdä niin paljon vanhoja ja uusia tuttuja (ja toki ne kaikki 20 000 marssijaa!) saman päivän aikana. Tekee hyvää monen työntäyteisen ja melko epäsosiaalisen viikon jälkeen :)

Aamupäivällä kesken laittautumisen otettu kuva

PS. Tasan kolme kuukautta Japani-vaihdon alkuun!

22 kommenttia:

  1. Näinkin teidät useampaan otteeseen, mutta olitte kokoajan niin kaukana etten sitten päässyt moikkaamaan :( olit kyllä hirmu kaunis ja upea Pridepäivä oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaa :(! Tosi harmi...
      Mutta kiitos paljon! Upea päivä oli, ja mikä onni että se ankea sadepäivä osui vasta sunnuntaiksi!

      Poista
  2. Minäkin bongasin sinut puistossa ruokakojulle jonottaessani. Olit söpö! :) Ja harmi että jätit naistenbileet väliin - kuulin, että ovelta riitti vielä lippuja sen verran, ettei ketään jouduttu illan aikana käännyttämään pois. Ensi vuonna sitten naistenbileisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos c:!
      No just :( Sain järjestäjien FB-ilmoituksista sellaisen kuvan, että lippuja olisi ovella myynnissä enää todella vähän. Ajattelin niiden menevän niin nopeasti, etten ehtisi millään saada omaani, kun pääsen töistä vasta kuuden jälkeen, ja sen jälkeen matkoissa ja laittautumisessa olisi mennyt vielä oma aikansa. Nyt kun kuulin tuon niin harmittaa aika paljon... olisi sittenkin vaan pitänyt laittautua ja tulla kokeilemaan onneani :(

      Poista
    2. Joo, oli kyllä tosi tylsää sekoilua järjestäjiltä tuon lippu-asian kanssa! :/ Itsekin jätin menemättä, kun olisi ehtinyt heti bileiden alussa/ennen niitä jonottamaan lippuja... Kavereilta kuulin seuraavana päivänä, että uutta porukkaa oli lapannut pitkin iltaa ja lippuja oli riittänyt ovelta.

      Poista
    3. Huhhuh... älyttömän tylsää tollanen :I

      Poista
  3. Ei voi mitään, mutta varastin yhden kuvan omaan blogiini (tuon, joka oli otettu marssin alkupäästä vähän korkeammalta..)

    VastaaPoista
  4. Söpö kyltti. Baby the Stars Shine Pride :) Harmi ettet päässyt naistenbileisiin. Onneksi niitä järjestetään myös Priden ulkopuolella aina silloin tällöin. Kannattaa myös rekisteröityä Qruiser.comiin, jos et ole niin jo tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienon kyltin tosiaan olivat tehneet kaverini c:
      Aa niinpä tosiaan! Priden Naistenbileet olivat ensimmäiset naistenbileet, joista kuulin, mutta hienoa kuulla että niitä on muulloinkin.
      Qruiserissa oon ollut jo jonkin aikaa. On vaan turhauttavaa, kun siellä oikeastaan pelkästään miehet lähestyvät minua (vaikka selvästi lukee että oon lesbo) ja tosi harva edes vastaa mun lähettämiin viesteihin.

      Poista
  5. Oli kyllä tosi mahtava tavatas taas <3

    -------------------------------------------------------------------------
    http://petripenna.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Juuri kun mietin, että oispa kiva taas törmätä, niin kävelitkin vastaan siellä puistossa!

      Poista
  6. Olisin kyllä tykännyt käydä ainakin tsekkaamassa tuon Pride-kulkueen, kun Helsingissä satuin olemaan. :) Olin kuitenkin erään nettitutun kanssa juuri sillä hetkellä ja tajuttiin hieman myöhään, että kulkuekin oli silloin. Hienolta kuitenkin näytti. Ja sinä söpöltä. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi :/ Toivottavasti ensi vuonna pääsisit sitten kulkueeseen! Ja kiitos :)

      Poista
  7. Oli kyllä huikee määrä osallistujia! Kävin siinä moikkaamassa kun olitte just lähdössä, näytit kauniilta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli! Ja ens vuonna toivon mukaan vielä enemmän ^^ Jee kiva kun kävit moikkaamassa! Kiitos paljon <3

      Poista
  8. Olisi kyllä tehnyt mieli lähteä mukaan Pride-kulkueeseen, harmi vain kun ei ole sellaisia kavereita, jotka olisivat voineet lähteä mukaan. Olin sitten vaa kotona ja katoin kuvia ja videoita viimekesäisestä Pariisissa olleesta Pridestä, josta en edes tiennyt (söin jätskiä ja yhtäkkiä paikalle pamahti vltava kulkue!) ja kuvittelin, että "tämmöstä siellä Helsingissä nyt on!".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi ettet tullut :( Pridessä on kyllä niin mukavaa porukkaa ja hyvä tunnelma, että oikeastaan siellä saattaisi viihtyä yksinäänkin saapuva. Mutta kiva että olit hengessä mukana ^^! Kyllä eri maiden Prideissä varmaan paljon samanlaista onkin c:

      (Edit: postaukseen lisätty "Ei vihapuheelle" -liikkeen kuva!)

      Poista
  9. Pakko vaan kertoa, et näytät kaikissa näissä kuvissa tosi kauniilta ja naiselliselta. c:

    VastaaPoista
  10. Ui ihanan värinen mekko! : 3 Tollanen kirkkaanpunanen.
    Nähtävästi pridessä oli sittenkin ihan hyvä sää, ei tainnut ainakaan sataa niinkuin melkeen jokaisena muuna päivänä. : P Onneksi nyt näyttäisi vihdoin lämpenevän vähän...
    Harmi kyllä ettet sitten päässyt niihin bileisiin. : / Varmasti harmitti, varsinkin jos niitä lippuja olisi sitten kuitenkin vielä ollut... Mutta ei kai sille oikein mitään sitten voi. Ilmeisesti niitä on kuitenkin joka vuosi, että joku toinen kerta sitten? : )

    ...kuvittelenko muuten vaan vai onko sun hiukset taas kasvaneet? : ) Oon kateellinen. : D Yritän itekkin kasvattaa, mutta tuntuu että ne ei vaan millään kasva tästä tietystä vaiheesta ohi. : /
    Minkä pituisiksi ajattelit muuten kasvattaa? : )
    Hyvää loppukesää ja kaikkea hyvää muutenkin. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ^^ Ehkäpä Bodylinen kivoimpia mekkoja tämä.
      Joo, ei onneksi satanut silloin, ja tätä kirjoittaessa Helsingissä on melkein helle! Jos kesäkuu oli viileä, niin heinäkuu taitaa olla sitäkin lämpimämpi.
      Kyllä se bileiden missaaminen harmitti, mutta olen päässyt jo yli siitä c: Joku toinen kerta sitten!

      Joo, hiukseni tuntuvat kasvavan ihan tasaisesti. Ajattelin kasvattaa melko pitkiksi, ehkä johonkin puoleenväliin selkää(?) Älä sinäkään lannistu, varmasti ne kasvaa vaikka joku tietty vaihe tuntuisi kestävän kauan! En usko, että kasvu mitenkään voisi sinulla kokonaan loppua o.o

      Kiitos tosi paljon ja oikein hyvää kesän jatkoa Milliallekin <3!

      Poista
    2. : D tai ehkä mä oonkin kaljuuntumassa eikä nää siksi kasva... no joo, ehkä se vie vaan vähän aikaa : DD
      ja kiitos : ) <3

      Poista