maanantai 15. kesäkuuta 2015

Desucon 2015


Tervehdys tuulisesta Desuconista reilun viikon takaa!

Kyseinen asu on conin viimeiseltä päivältä, sunnuntailta. Perjantaina päälläni oli suosikkini Dazzlin-kukkamekko ja lauantaina sama hattaramaiseen mekkoon perustuva asu kuin Helloconissa. Noina päivinä en saanut yhtään kelvollista kuvaa, mutta tämä yksikin kuva on jo riittävä muisto Desuconista.

Kovin ihmeellistä rupateltavaa conista ei tälläkään kertaa ole. Conit nyt vain sattuvat olemaan Suomessa lähes ainoita sosiaalisia henkireikiä Japanin (ja sen populaarikulttuurin) suuntaan, joten kyllä ne tavallisen viikonlopun voittavat milloin tahansa. Cosplayn kyllästämä tunnelma on aina oikein mukava, mutta puheohjelmansa puolesta conit ovat harmikseni alkaneet tuntua jokseenkin laimeilta. Etenkin kun itse on jo opintojenkin ansiosta melko syvällä japanilaisessa kulttuurissa, alkaa väkisinkin käydä vähän turhauttavaksi seurata, kun animea ja muuta analysoidaan (jopa puhujan tiedostamatta) länsimaisista lähtökohdista ja länsimaisin ajattelutavoin, jossain määrin välinpitämättöminä tai tietämättöminä monista Japanin kulttuurisista seikoista ja kielestä. Silloin käsittely yleensä jää enemmän tai vähemmän pinnalliseksi. Myöskään useiden luentojen (muka-)humoristinen esitystapa ei oikein iske. Onneksi poikkeuksiakin on - muutamat luennot tässäkin Desuconissa vaikuttivat esimerkillisesti asiaan perehtyneiltä ja mielenkiintoisilta.

Viihdyin kuitenkin joka tapauksessa, kiitos siitä myös kavereille ja tuttaville. Pienestä ohjelmakritiikistäni huolimatta on upeaa, että Suomessa edelleen järjestetään niin paljon coneja. Suurista kesä-coneista jäljellä ovat vielä Animecon ja Tracon, joskaan niihin osallistumisestani en ole vielä varma.

"Ihana matkalaukku! Ja niin on tyttökin." - Näin ihanasti minulle sanottiin hostellin vastaanotossa <3

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Kaikenlaisia kuulumisia

Kaikenmoista tässä on taas tehty ja ajateltu.

***

Toukokuun puolessavälissä oli yläasteen luokkakokous - vanhojen luokkalaisten (tai osan heistä) jälleennäkeminen peräti 9 vuoden jälkeen. Toisin kuin pari vuotta sitten pidettyyn ala-asteen luokkakokoukseen, tällä kertaa uskalsin tietysti mennä oikeassa olomuodossani eli naisellisena. Perhosia oli kyllä vatsassa, onhan ulkonäkömuutokseni suuri yläasteaikoihin verrattuna. Kävi kuitenkin niin - hieman yllättävästikin - ettei kukaan sanonut ulkonäöstäni yhtään mitään. Muutamia tutkailevia (ja ehkä hieman hämmästyneitä) katseita vain. Olin tosin sen verran jännittynyt, etten saanut esittäytymiskierroksella edes sanottua mitään transasiaani liittyen, vaikka moni ehkä odotti. Jännitys kuitenkin laski illan mittaan, kun huomasin, että minuun suhtauduttiin niin normaalisti ja mukavasti. Kokous oli onnistunut.

***

Vähän yli viikko sitten osallistuin Naisten Kymppiin. Jostain syystä olen tykästynyt tällaisiin 10 kilometrin juoksutapahtumiin (jollainen myös viime elokuun Midnight Run oli). Olin harkinnut lenkkeileväni vähän rennommin, mutta lähdön lähestyessä kilpailuviettini heräsi tunnelman vaikutuksesta kuin itsestään. Lähdin juoksemaan heti aivan "kuuman ryhmän" kärjessä ja päädyinkin juoksemaan melkein koko matkan kovien juoksijoiden kannoilla. Lopulta tulin maaliin suureksi yllätyksekseni kolmantena, noin 44 minuutin ajalla.

Vaikka yritin vakuutella itselleni, että minulla oli yhtäläinen osallistumisoikeus kuin muillakin naisilla, "vääränlaisen" kehoni takia tunsin kuitenkin oloni jotenkin vilpilliseksi - vähän kuin dopingia käyttänyt naisjuoksija. Mieleni olisi ehkä ollut levollisempi, jos tapahtuman sivuilla olisi ollut vaikkapa pieni maininta siitä, että transnaisetkin ovat tervetulleita. Varmasti ihan tervetullut olinkin (varsinkaan kun kyseessä ei ollut mitenkään virallinen kisa), mutta aina näitä silti tulee miettineeksi. Ihanaa oli kuitenkin, kun niin monet katsojat huusivat minullekin "Hyvä tytöt!" -kannustushuutoja.


***

Ilokseni satuin pääsemään edes yhteen kesätyöhön, nimittäin vajaan kuukauden puhelintyöprojektiin. Mahtavaa saada edes jotain työtä, mutta identiteettini kannalta työn kontaktitilanteet tuntuvat hieman ikäviltä. Joudun esimerkiksi esittäytymään joka puhelun alussa poikanimelläni, koska uutta nimeänihän (josta muuten tullee Amanda) en ole vielä saanut vaihdettua. Muutenkin vastaajalle syntyy minusta varmasti mielikuva miehenä, varsinkin kun kuulee pelkästään ääneni. Eihän tällä periaatteessa suurta merkitystä ole - pohjimmiltaan kyse on kuitenkin vain rahan tienaamisesta - mutta tuntuu silti kurjalta, ettei pysty välittämään ihmisille itsestään sellaista kuvaa kuin haluaisi.

***

Joku kommenttiosiossa vähän aikaa sitten kyseli, miten vanhempani nykyään suhtautuvat transasiaani. No, en ole puhunut siitä heidän kanssaan iäisyyteen, koska en ole uskonut siitä olevan mitään hyötyä. Pari päivää sitten mainitsin kuitenkin heidän seurassaan, että on tosi harmi, että vaikka diagnoosistani tulee pian kuluneeksi jo kaksi vuotta, en ole vieläkään saanut aloitettua hormonihoitoja. Tähän vanhempani sitten, että "se on hyvä vaan" ja "älä edes unelmissasikaan". Eivätpä heidän mielipiteensä ole mihinkään muuttuneet - mistä en toki yllättynyt ollenkaan. Mukavaa kuitenkin, etteivät he viime aikoina ole sanoneet hiuksistani ja joistain uusista tyttömäisemmän/naisellisemman tyylisistä tavaroistani mitään poikkipuolista.

***

Hormonihoidosta haaveilen yhä edelleen, mutta tilanteeni sen aloittamisen suhteen tuntuu aina yhtä masentavan vaikealta. Mielessä on väistämättä alkanut käydä niinkin jyrkkä ajatus kuin biologisesta lapsesta haavelun unohtaminen ja hormonien aloittaminen ilman solupakastuksia. Oman lapsen saaminen on kuitenkin ollut minulle melko pienestä pitäen elämän suurimpia odotuksenaiheita, enkä sen hylkäämiseen en ole vielä läheskään valmis. Samalla sitä miettii, olisiko sukusolujen talletus kuitenkaan edes kaiken vaivan arvoista, kun tyttöystävän ja vieläpä lasta haluavan sellaisen löytäminen seuraavan 10 vuoden sisällä (= sukusolujen maksimipakastusaika) tuntuu tällä hetkellä aika epätodennäköiseltä.

Ottaessani pitkästä aikaa transpoliin yhteyttä sain muuten tiedon hiljattaisesta uudistuksesta, jonka myötä kaltaiseni transihmiset voivat nykyään tallettaa sukusoluja Naistenklinikan kautta julkiselle puolelle (entisten harvojen yksityisklinikoiden sijaan). Nopeasti kuitenkin selvisi, ettei heilläkään tietenkään ole sen ihmeellisempiä keinoja solunäytteen ottoon kuin muillakaan klinikoilla. Voi sentään.

***

Että tällaista.

(PS. Viikonloppuna minut bongaa jälleen kerran Desuconista.)

lauantai 23. toukokuuta 2015

Roihuvuoren Hanami 2015

Asuni oli sama kuin Helloconissa, mekkoa lukuun ottamatta.

Helloconin jälkeen piti odottaa vain vajaa viikko seuraavaa tapahtumaa, joka oli perinteinen Roihuvuoren Hanami, kirsikankukkajuhla. Tämä Suomen hanami muistutti minua haikeasti Japanin hanamista, josta olin päässyt nauttimaan paikan päällä jo kaksi kuukautta sitten. Yhtä kaikki, hauska kokemus tämäkin oli. Kävijöitäkin oli ennätysmäärä, erään lähteen mukaan jopa 10 000.

Parhaiten tämän vuoden hanamista jäi mieleen mielenkiintoinen sää. Siinä missä viime kerralla (2013) muistoksi jäi auringon polttama niska/selkä, tällä kertaa kotiinviemisinä oli korkeintaan paleltumia. Miedoista auringonsäteistä nautittiin vain murto-osa ajasta - enimmäkseen sää oli kolean pilvinen, ja kaikkein viheliäisimpiä olivat yhtäkkiset sade- ja raekuurot.

Nyt kävi niin hauskasti, että heti alkuvaiheessa agentti tuli pyytämään minua pukukilpailuun. Osansa lieni silläkin, että satuin seisoskelemaan samassa seurueessa upean Saijan kanssa (joka päätyikin voittamaan söpöimmän asun kategorian). Vastasin myöntävästi, koska miksipä ei - ainahan lavallaolo lisää esiintymisrohkeutta.

Kun vihdoin nousin lavalle haastateltavaksi parin tunnin viluisen odottelun jälkeen, kohtasin odottamattoman reaktion: suuri osa yleisöstä naurahti äänekkäästi, kun avasin suuni. Olin kuvitellut, että ihmiset keskittyisivät pukukisassa ennen kaikkea asuuni - jotenkin en ollenkaan ollut osannut odottaa, että biologinen sukupuoleni olisi niin huvittava juttu. Pieni turhautuminen välähti mielessä, mutta en antanut sen vaikuttaa haastatteluun, jonka pariin kolmeen kysymykseen vastasin normaalisti: sanoin pitäväni ruskeansävyisistä asuista ja että ostin tämän asun vaatteet ollessani vaihdossa Tokiossa. Positiivista tapauksessa oli kai se, että ilmeisesti ulkonäköni oli kuitenkin suht onnistunut, kun naurahduksia ei sentään tullut ennen suuni avaamista.


Lopun palkintojenjaossa selvisi, etten saanut kunniamainintaa, mutta eipä sitä näin upeiden pukujen joukossa uskaltanut odottaakaan. Tapahtuma oli joka tapauksessa onnistunut - en esimerkiksi läikyttänyt kareeraisua (curryriisiä) mekolleni enkä vilustunut ilman hyytävyydestä huolimatta. Etenkin sosiaalisuuden kannalta näissä tapahtumissa on antoisaa käydä, kun näkee kerralla niin paljon vanhoja ja uusia tuttuja.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Fluffy dress at Hellocon 2015


Lauantaina olin jälleen Helloconissa (Helsinki Lolita Convention), joka järjestettiin Glorialla kolmatta kertaa. Tapahtuma tuntuu kehittyneen parissa vuodessa varteenotettavaksi lolita-tapahtumaksi koko Euroopankin mittakaavassa - kuin evoluutio Charmanderista Charizardiksi. Tykkään etenkin conin kansainvälisyydestä niin kävijöiden kuin kunniavieraidenkin osalta. Nyt kunniavieraina oli lolita-maailman kovimpia nimiä, nimittäin Maki ja Asuka Angelic Prettyltä. Itse en ole heidän edesottamuksiaan oikeastaan seurannut, mutta japanin kuuleminen lavalla luo aina mukavan kotoisan tunnelman.

Tämän vuoden tapahtuma oli minulle stressittömämpi kuin kaksi aiempaa kertaa, sillä nyt oli ensimmäinen kerta, kun en osallistunut mihinkään lavaohjelmaan mallina. Pystyin siis nauttimaan ohjelmasta ehkä vähän laajemmin kuin aiempina vuosina. Eikä ohjelma pettänyt - etenkin näytökset (ja tuunausohjelma) olivat upeita. Monet asut yllättivät tuoreudellaan, ja myös kävijöiden päällä näkyi odotetusti paljon loisteliaita asuja.

Itsekin halusin pukea Helloconiin vaatekaappini parhaimmistoa. Pari viikkoa sitten päätin, että laittaisin päälleni tämän kepeän hattaramaisen mekon, joka on ehdottomia suosikkejani vaihtoni aikana ostamistani mekoista. Brändiltään se on enemmänkin sweet lolitaa, mutta ajattelin, että sopivalla yhdistelyllä kokonaisuudesta saisi sopivan classic-tyylisen. Lopputulosta voikin kai sanoa jonkinlaiseksi sweet classiciksi.


Mekko: Alice and the Pirates
Paita: Axes Femme
Päärusetti: Innocent World
Laukku: Innocent World
Kengät: Innocent World
Sukat: Closet Childista (merkki unohtunut)

Tämän ihmeellisempää kerrottavaa conista ei kuitenkaan tule mieleen. Ohjelma oli mielenkiintoista ja ihmisiä oli ihana tavata, mutta jotenkin en silti voinut välttyä "taas yksi coni" -fiilikseltä. Saattaa johtua siitä, ettei conissa ollut minulle mitään selkeää kohokohtaa, joka olisi porautunut mieleeni ylivoimaisella tavalla. Kiitos kuitenkin järjestäjille tapahtumasta - mieluusti tulen uudelleen, jos jatkoa vielä joskus seuraa.

perjantai 8. toukokuuta 2015

Loafing around & meeting friends

Huhti- ja toukokuussa on ollut vain tavallista arkea. Tai ei niinkään tavallista, sillä olen Japanin jälkeen ollut poikkeuslaatuisesti sekä opiskeluttomassa että työttömässä tilassa (sivuaineeni odottamattoman käytännön vuoksi en pystykään suorittamaan suunnittelemiani kirjatenttejä, ja työtäkin olen vasta hakemassa). Vähän kurja tilanne elämän etenemisen kannalta, mutta ainakin on ollut paljon aikaa nähdä kavereita.

Huhtikuussa tapasin Inkan, jonka kanssa kävin mm. Unssissa teellä. Vitsikkääseen tapaani lätkäisin eteeni pöydällä olleen pahvikyltin: "Momo varattu klo 15.30 lähtien". Absurdi ajatus, sillä sanat "Momo" ja "varattu" (seurustelumielessä) ovat ennenkuulumaton yhdistelmä. Mutta ehkä joskus... toivottavasti.


Alkuviikosta tapasin pitkästä aikaa namehisaa, joka asuu nykyään Helsingissä. Teekannun äärellä oli mukava vaihtaa kuulumisia. Silloin tällöin iskee aina tajuntaan, että namehisa on se henkilö, jonka ehdotuksen innoittamana tämän blogin yli kolme vuotta sitten perustin.




Eilen puolestaan vietin hauskan päivän Helloconia varten Suomeen tulleen venäläisen lolitan, Yamin, kanssa. Turistikokemuksia etsiessämme päädyimme mm. Kakkugalleriaan ja kasvitieteelliseen puutarhaan. Kampissa kerroin, että hissikuilu on lolitoille perinteinen asukuvienottopaikka, ja otimmekin siellä parit fotot (joskaan huonon valaistuksen takia emme aivan tyypillisimmässä kohdassa).


Mekko: Innocent World
Päärusetti: Innocent World
Kengät: Innocent World
Laukku: Innocent World
Sukkahousut: Tutu Anna

Kyseessä oli vasta ensimmäinen kerta, kun käytin lolitaa Suomessa Japanista paluuni jälkeen. Seuraava kerta on kuitenkin jo puolen vuorokauden päästä, kun kauan odotettu Hellocon (Helsinki Lolita Convention) pyörähtää käyntiin. Helloconin lisäksi toukokuun ohjelmassani on kourallinen muitakin mielenkiintoisia tapahtumia ja tilaisuuksia, joten postausaiheita vaikuttaisi jatkossa riittävän!

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Shopping haul from Japan!


Vaatekauppojen kassit ovat Japanissa niin kauniita. Harmi ettei yksikään mahtunut mukaani Suomeen asti.

Joku pyysi hiljattain Japanin ostospostausta, joten tässäpä sellainen!

Tokio on tunnetusti shoppailuparatiisi - ja sitä se oli tdellakin myös minulle. Siinä missä jotkut vaihtarit käyttivät rahaansa matkusteluun ympäri Japania ja muuta Aasiaa, itse olin kiinnostunut ennemmin juuri ostoksista. Japanin Suomea alempi hintataso ja jenin historiallisen hyvä kurssi (paras viiteen vuoteen) tekivät shoppailusta erityisen houkuttelevaa. Tuli ostettua niin paljon kaikenlaista, mistä olin aiemmin vain haaveillut.


Heti alkuun suuret aarteeni: lolita- ja muut mekot. Käyskentelin käytettyjä lolitavaatteita myyvissä Closet Childeissa kerran tai pari viikossa etsien minulle sopivia pitkänpuoleisia mekkoja, ja silloin tällöin niitä ilokseni löytyikin. Tulin ostaneeksi yhteensä seitsemän käytettyä lolitamekkoa, jotka edustivat brändejä Innocent World, Jane Marple, Atelier Pierrot, Mary Magdalene ja Alice and the Pirates. Uskomatonta, että näin mekkokokoelmani oikeastaan tuplaantui. AatP:n mekosta tykkään ehkä kaikkein eniten enkä malta odottaa, että pääsen käyttämään sitä jossain. Ostin myös muutaman päärusetin, yhdet sukat, yhdet kengät ja yhden laukun, suurin osa merkiltään Innocent World. Axes Femme -nimisestä hyvin lolita-yhteensopivasta kaupasta löysin juuri sellaisen paidan, jollaista olin aina classic lolitaan kaivannutkin. Enempää kuvia en nyt kuitenkaan laita, jotta yllätysmomenttia säilyy tuleviinkin postauksiin~

Muita kuin lolitamekkoja ostin viitisen kappaletta, ja niistä suurin osa onkin näkynyt blogissani jo aiemmin. Yläkuvan mekko on niistä kenties mieluisin. Japanissa myytävät mekothan ovat usein tyttömäisiä, yksityiskohtaisia ja leveähelmaisia - juuri sellaisia, joista tykkään valtavasti. Niinpä niitä teki mieli ostaa mahdollisimman paljon, kun tiesi, ettei tylsien vaatteiden Suomessa sitten taas voisi ostaa yhtään mitään.


Tämän sievän laukun poimin mukaani pääasiassa sen edullisuuden (noin 7 euroa) ansiosta.


Ihania tennisvaatteita Ikebukuron tenniskaupoista~


Sekalaista tavaraa vaihdon ensimmäiseltä kuukaudelta. Kengät ovat minulle vähän liian pienet, vaikka ovatkin Japanin kokoa LL. Sen sijaan 100 jenin (noin 0,70 e) turbaanimainen hiustenkuivauspyyhe on mahtava keksintö - saisivat myydä moisia Suomessakin laajemmin.


Toisin kuin usein lännessä, Japanissa alusvaatteetkin ovat lähes poikkeuksetta hirmu söpöjä. Rintaliivit ovat täynnä rusetteja, kukkia, pitsiä ja muuta tyttömäistä ja naisellista. Suomen valikoimat näyttävät Japaniin verrattuna melko ankeilta.


Yhden hajuvedenkin ostin, nimittäin Ravin Sweet Rosen, jonka nimi kertoo kaiken oleellisen. Vieressä oleva hair mist on samaa tuoksua.


Meikkejä ostin aika vähän: muutaman minulle sopimattomaksi osoittautuneen ripsivärin sekä kuvassa näkyvät Canmaken huulikiillon ja poskipunan (joka suteineen on tosi kätevä!). Kuten näkyy, japanilaiset meikit ovat usein ulkonäöltäänkin söpöjä. (En oikein käsitä, mikä saa länsifirmat pakkaamaan tuotteensa joskus hyvinkin karuihin pakkauksiin.)


Tämä jättialennuksessa ollut pikkumatkalaukku oli mittojensa puolesta täydellinen käsimatkatavaraksi paluulennolle.


Vanha tylsä peili sai väistyä, kun löysin näin kauniin peilin 324 jenin (reilun 2 euron) hintaan.


Suurena Pokémon-fanina hamstrasin myös Pokémon-pehmoja. Tarkkojen harkintojen jälkeen mukaan päätyivät Goodra, Mega Sceptile, sairaanhoitaja-Chansey, Rotom-Wash sekä Mega Charizard Y -ponchoa pitävä Pikachu (uuden PokéCenterin avajaisten erikoistuote).


Lisää Pokémon-tavaraa: pussukka, kalenteri, penaali ja avaimenperä. Ostin myös vihon, kyniä, clear filejä ja monenmoista Pokémon-korttipeliin liittyvää.


PS Vita -käsikonsolini sai kivan pinkin kotelon.


Ja sitten loistokeksintö: pesusieni, joka putsaa astiat pelkällä vedellä! Minunlaiselleni laiskalle tiskaajalle tämä vain on niin korvaamaton. Ja 100 jenillä sai kaksi.


Tämä se vasta on mielenkiintoinen! Seidou itsusei shougai no shakaigaku -niminen kirja, joka kertoo transsukupuolisuudesta Japanin yhteiskunnassa. Yksi vaihdon tavoitteitani oli kerätä informaatiota ja kirjallisuutta Japanin transsukupuolisuuteen liittylen, koska aion mahdollisesti käsitellä aihetta jollain tapaa vuoden tai parin päässä häämöttävässä pro gradu -tutkielmassani. Aivan viimeisillä vaihtoviikoillani kuitenkin havaduin, että eihän minulla ole vielä mitään kirjallista informaatiota aiheesta. Niinpä päädyin ostamaan tämän opuksen Ikebukuron suuresta Junkudo-kirjakaupasta. Kyseessä on ensimmäinen täysin japaninkielinen akateeminen kirjani, joten odotan jännityksellä, miten haastavaa sen lukeminen tulee olemaan.

***

Tässä eivät ole aivan kaikki ostokseni, mutta nämä lienevät mielenkiintoisimmasta päästä. Vaikka rahaa kului oikeastaan enemmän kuin omatunto salli, olen varma, että näistä kaikista riittää iloa vuosiksi!

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Thoughts after Japan: Confidence boost!

Vaihdon jälkeen olen huomannut itsessäni erään mielenkiintoisen seikan, joka yllätti itsenikin.

Vaikka koen itsevarmuuteni vuosien mittaan selvästi parantuneen, vielä vaihtoa ennen muistan kuitenkin usein jännittäneeni kadunkulkijoita. Monesti mietin, mitähän vastaantulijat minusta transihmisestä ajattelivat, enkä juurikaan uskaltanut katsoa heitä silmiin. Ryhtinikin usein vaistomaisesti hieman huononi ja aloin katsoa maahan, kun yritin piiloutua katseilta. Noina hetkinä yritin myös erityisesti kiinnittää huomiota olemiseeni ja eleisiini sekä kävelyyni, jottei biologinen sukupuoleni vain paljastuisi. Mahdollisuuksien mukaan yritin myös välttää suuria ihmisjoukkoja ja niiden lukuisia silmäpareja.

Vaihdon jälkeen fiilis on ollut aivan toinen: kadulla kulkiessani en jaksa enää ollenkaan stressata ohikulkijoista! Vaikka ihmiset katsoisivat minua kadulla, ryhtini ei mene lysyyn, vaan pikemminkin suoristan sen. On hämmästyttävää huomata, kuinka jännittyneet sydämentykytykset ovat vähentyneet, oikeastaan kokonaan kadonneet. En enää tarkkaile eleitäni liiallisesti, ja suuria ihmisjoukkojakaan ei tunnu enää olevan tarvetta välttää.

Vaikuttaa siltä, että positiivinen muutos juontaa juurensa ennen kaikkea Japanissa-oleskeluuni.

Vaihdossa mieleeni iskostui ensinnäkin se tosiasia, että olen länsimaalaisena perustavanlaatuisesti erilainen kuin japanilaiset, mikä on tietyllä tapaa samantyyppinen asetelma kuin transihminen cis-ihmisten (eli biologiseen sukupuoleensa tyytyväisten ihmisten) keskuudessa. Vaihdon alussa helposti tuli miettineeksi, mitähän japanilaiset minusta ulkomaalaisesta ajattelevat, mutta mitä enemmän aikaa kului, sitä tehokkaammin tuon vastakkainasettelun alkoi unohtaa. Ehkä tämä Japanissa omaksuttu "välinpitämättömyys" ja oman erilaisuuden sietäminen on jollain tapaa vaikuttanut myös transihmisenä olooni.

Toisekseen, Japanin kulttuurilla oli varmasti vaikutuksensa. Japanissa oli jotenkin sellainen ilmapiiri, että kaikki huolehtivat omista asioistaan eivätkä osoittaneet näkyvästi kiinnostusta muiden asioihin. Japanilaiset myös pääsääntöisesti välttävät ihmisten saattamista noloihin tilanteisiin, joten kadulla liikkuessaan saattoi olla suht varma, ettei kukaan tuijottaisi pahasti tai ainakaan sanoisi tai tekisi mitään ei-toivottua. Tuntuu että tämä ajattelumalli on yksinkertaisesti jäänyt Japanissa päähäni niin vahvasti, etten halua päästää siitä irti Suomessakaan. Ikään kuin kuvittelen, että olisin edelleen hienotunteisten japanilaisten keskuudessa.

Kolmanneksi, Suomen ihmismäärä ei tunnu Japanin jälkeen oikein miltään. Tokion ihmisvirtojen keskellä olin päivän aikana tuhansien ihmisten nähtävissä, mihin verrattuna Helsinki tuntuu lähes autiolta. Kun on tottunut kulkemaan niin suurten ihmismäärien keskellä, Suomen harvalukuisten ihmisten ikävämmistäkään katseista ei jaksa niin välittää.

Lisäksi itsevarmuuteni on parantunut ulkonäöllisistä syistä, joihin Japani myös osittain vaikutti. Siellä leikkautin itselleni ensimmäistä kertaa otsatukan, josta olen kovasti pitänyt, ja sieltä ostin esimerkiksi valkoisen talvitakkini sekä useita ihania mekkoja, joissa tunnen itseni paljon kauniimmaksi kuin Suomesta ostetuissa länsityylisissä vaatteissa. Hiusten vääjäämätön pituuskasvukin on ollut ilahduttava asia. Mitä tyytyväisempi itse on omaan ulkonäköönsä, sitä vähemmän muiden (negatiiviset) mietteet jaksavat kiinnostaa.

Toivon vain, että Japanissa lähes huomaamattani kehittynyt itsevarmuus on pysyvää sorttia eikä rapistu Suomi-elon jatkuessa.

Se, etten enää juurikaan stressaa kadunkulkijoiden ajatuksista, ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö silti toivoisi tulevani pidetyksi yleisesti (biologisena) naisena. Itsevarmuudenhan sanotaan kaunistavan, joten eiköhän tämä ole juuri oikea suunta!