perjantai 24. huhtikuuta 2015

Shopping haul from Japan!


Vaatekauppojen kassit ovat Japanissa niin kauniita. Harmi ettei yksikään mahtunut mukaani Suomeen asti.

Joku pyysi hiljattain Japanin ostospostausta, joten tässäpä sellainen!

Tokio on tunnetusti shoppailuparatiisi - ja sitä se oli tdellakin myös minulle. Siinä missä jotkut vaihtarit käyttivät rahaansa matkusteluun ympäri Japania ja muuta Aasiaa, itse olin kiinnostunut ennemmin juuri ostoksista. Japanin Suomea alempi hintataso ja jenin historiallisen hyvä kurssi (paras viiteen vuoteen) tekivät shoppailusta erityisen houkuttelevaa. Tuli ostettua niin paljon kaikenlaista, mistä olin aiemmin vain haaveillut.


Heti alkuun suuret aarteeni: lolita- ja muut mekot. Käyskentelin käytettyjä lolitavaatteita myyvissä Closet Childeissa kerran tai pari viikossa etsien minulle sopivia pitkänpuoleisia mekkoja, ja silloin tällöin niitä ilokseni löytyikin. Tulin ostaneeksi yhteensä seitsemän käytettyä lolitamekkoa, jotka edustivat brändejä Innocent World, Jane Marple, Atelier Pierrot, Mary Magdalene ja Alice and the Pirates. Uskomatonta, että näin mekkokokoelmani oikeastaan tuplaantui. AatP:n mekosta tykkään ehkä kaikkein eniten enkä malta odottaa, että pääsen käyttämään sitä jossain. Ostin myös muutaman päärusetin, yhdet sukat, yhdet kengät ja yhden laukun, suurin osa merkiltään Innocent World. Axes Femme -nimisestä hyvin lolita-yhteensopivasta kaupasta löysin juuri sellaisen paidan, jollaista olin aina classic lolitaan kaivannutkin. Enempää kuvia en nyt kuitenkaan laita, jotta yllätysmomenttia säilyy tuleviinkin postauksiin~

Muita kuin lolitamekkoja ostin viitisen kappaletta, ja niistä suurin osa onkin näkynyt blogissani jo aiemmin. Yläkuvan mekko on niistä kenties mieluisin. Japanissa myytävät mekothan ovat usein tyttömäisiä, yksityiskohtaisia ja leveähelmaisia - juuri sellaisia, joista tykkään valtavasti. Niinpä niitä teki mieli ostaa mahdollisimman paljon, kun tiesi, ettei tylsien vaatteiden Suomessa sitten taas voisi ostaa yhtään mitään.


Tämän sievän laukun poimin mukaani pääasiassa sen edullisuuden (noin 7 euroa) ansiosta.


Ihania tennisvaatteita Ikebukuron tenniskaupoista~


Sekalaista tavaraa vaihdon ensimmäiseltä kuukaudelta. Kengät ovat minulle vähän liian pienet, vaikka ovatkin Japanin kokoa LL. Sen sijaan 100 jenin (noin 0,70 e) turbaanimainen hiustenkuivauspyyhe on mahtava keksintö - saisivat myydä moisia Suomessakin laajemmin.


Toisin kuin usein lännessä, Japanissa alusvaatteetkin ovat lähes poikkeuksetta hirmu söpöjä. Rintaliivit ovat täynnä rusetteja, kukkia, pitsiä ja muuta tyttömäistä ja naisellista. Suomen valikoimat näyttävät Japaniin verrattuna melko ankeilta.


Yhden hajuvedenkin ostin, nimittäin Ravin Sweet Rosen, jonka nimi kertoo kaiken oleellisen. Vieressä oleva hair mist on samaa tuoksua.


Meikkejä ostin aika vähän: muutaman minulle sopimattomaksi osoittautuneen ripsivärin sekä kuvassa näkyvät Canmaken huulikiillon ja poskipunan (joka suteineen on tosi kätevä!). Kuten näkyy, japanilaiset meikit ovat usein ulkonäöltäänkin söpöjä. (En oikein käsitä, mikä saa länsifirmat pakkaamaan tuotteensa joskus hyvinkin karuihin pakkauksiin.)


Tämä jättialennuksessa ollut pikkumatkalaukku oli mittojensa puolesta täydellinen käsimatkatavaraksi paluulennolle.


Vanha tylsä peili sai väistyä, kun löysin näin kauniin peilin 324 jenin (reilun 2 euron) hintaan.


Suurena Pokémon-fanina hamstrasin myös Pokémon-pehmoja. Tarkkojen harkintojen jälkeen mukaan päätyivät Goodra, Mega Sceptile, sairaanhoitaja-Chansey, Rotom-Wash sekä Mega Charizard Y -ponchoa pitävä Pikachu (uuden PokéCenterin avajaisten erikoistuote).


Lisää Pokémon-tavaraa: pussukka, kalenteri, penaali ja avaimenperä. Ostin myös vihon, kyniä, clear filejä ja monenmoista Pokémon-korttipeliin liittyvää.


PS Vita -käsikonsolini sai kivan pinkin kotelon.


Ja sitten loistokeksintö: pesusieni, joka putsaa astiat pelkällä vedellä! Minunlaiselleni laiskalle tiskaajalle tämä vain on niin korvaamaton. Ja 100 jenillä sai kaksi.


Tämä se vasta on mielenkiintoinen! Seidou itsusei shougai no shakaigaku -niminen kirja, joka kertoo transsukupuolisuudesta Japanin yhteiskunnassa. Yksi vaihdon tavoitteitani oli kerätä informaatiota ja kirjallisuutta Japanin transsukupuolisuuteen liittylen, koska aion mahdollisesti käsitellä aihetta jollain tapaa vuoden tai parin päässä häämöttävässä pro gradu -tutkielmassani. Aivan viimeisillä vaihtoviikoillani kuitenkin havaduin, että eihän minulla ole vielä mitään kirjallista informaatiota aiheesta. Niinpä päädyin ostamaan tämän opuksen Ikebukuron suuresta Junkudo-kirjakaupasta. Kyseessä on ensimmäinen täysin japaninkielinen akateeminen kirjani, joten odotan jännityksellä, miten haastavaa sen lukeminen tulee olemaan.

***

Tässä eivät ole aivan kaikki ostokseni, mutta nämä lienevät mielenkiintoisimmasta päästä. Vaikka rahaa kului oikeastaan enemmän kuin omatunto salli, olen varma, että näistä kaikista riittää iloa vuosiksi!

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Thoughts after Japan: Confidence boost!

Vaihdon jälkeen olen huomannut itsessäni erään mielenkiintoisen seikan, joka yllätti itsenikin.

Vaikka koen itsevarmuuteni vuosien mittaan selvästi parantuneen, vielä vaihtoa ennen muistan kuitenkin usein jännittäneeni kadunkulkijoita. Monesti mietin, mitähän vastaantulijat minusta transihmisestä ajattelivat, enkä juurikaan uskaltanut katsoa heitä silmiin. Ryhtinikin usein vaistomaisesti hieman huononi ja aloin katsoa maahan, kun yritin piiloutua katseilta. Noina hetkinä yritin myös erityisesti kiinnittää huomiota olemiseeni ja eleisiini sekä kävelyyni, jottei biologinen sukupuoleni vain paljastuisi. Mahdollisuuksien mukaan yritin myös välttää suuria ihmisjoukkoja ja niiden lukuisia silmäpareja.

Vaihdon jälkeen fiilis on ollut aivan toinen: kadulla kulkiessani en jaksa enää ollenkaan stressata ohikulkijoista! Vaikka ihmiset katsoisivat minua kadulla, ryhtini ei mene lysyyn, vaan pikemminkin suoristan sen. On hämmästyttävää huomata, kuinka jännittyneet sydämentykytykset ovat vähentyneet, oikeastaan kokonaan kadonneet. En enää tarkkaile eleitäni liiallisesti, ja suuria ihmisjoukkojakaan ei tunnu enää olevan tarvetta välttää.

Vaikuttaa siltä, että positiivinen muutos juontaa juurensa ennen kaikkea Japanissa-oleskeluuni.

Vaihdossa mieleeni iskostui ensinnäkin se tosiasia, että olen länsimaalaisena perustavanlaatuisesti erilainen kuin japanilaiset, mikä on tietyllä tapaa samantyyppinen asetelma kuin transihminen cis-ihmisten (eli biologiseen sukupuoleensa tyytyväisten ihmisten) keskuudessa. Vaihdon alussa helposti tuli miettineeksi, mitähän japanilaiset minusta ulkomaalaisesta ajattelevat, mutta mitä enemmän aikaa kului, sitä tehokkaammin tuon vastakkainasettelun alkoi unohtaa. Ehkä tämä Japanissa omaksuttu "välinpitämättömyys" ja oman erilaisuuden sietäminen on jollain tapaa vaikuttanut myös transihmisenä olooni.

Toisekseen, Japanin kulttuurilla oli varmasti vaikutuksensa. Japanissa oli jotenkin sellainen ilmapiiri, että kaikki huolehtivat omista asioistaan eivätkä osoittaneet näkyvästi kiinnostusta muiden asioihin. Japanilaiset myös pääsääntöisesti välttävät ihmisten saattamista noloihin tilanteisiin, joten kadulla liikkuessaan saattoi olla suht varma, ettei kukaan tuijottaisi pahasti tai ainakaan sanoisi tai tekisi mitään ei-toivottua. Tuntuu että tämä ajattelumalli on yksinkertaisesti jäänyt Japanissa päähäni niin vahvasti, etten halua päästää siitä irti Suomessakaan. Ikään kuin kuvittelen, että olisin edelleen hienotunteisten japanilaisten keskuudessa.

Kolmanneksi, Suomen ihmismäärä ei tunnu Japanin jälkeen oikein miltään. Tokion ihmisvirtojen keskellä olin päivän aikana tuhansien ihmisten nähtävissä, mihin verrattuna Helsinki tuntuu lähes autiolta. Kun on tottunut kulkemaan niin suurten ihmismäärien keskellä, Suomen harvalukuisten ihmisten ikävämmistäkään katseista ei jaksa niin välittää.

Lisäksi itsevarmuuteni on parantunut ulkonäöllisistä syistä, joihin Japani myös osittain vaikutti. Siellä leikkautin itselleni ensimmäistä kertaa otsatukan, josta olen kovasti pitänyt, ja sieltä ostin esimerkiksi valkoisen talvitakkini sekä useita ihania mekkoja, joissa tunnen itseni paljon kauniimmaksi kuin Suomesta ostetuissa länsityylisissä vaatteissa. Hiusten vääjäämätön pituuskasvukin on ollut ilahduttava asia. Mitä tyytyväisempi itse on omaan ulkonäköönsä, sitä vähemmän muiden (negatiiviset) mietteet jaksavat kiinnostaa.

Toivon vain, että Japanissa lähes huomaamattani kehittynyt itsevarmuus on pysyvää sorttia eikä rapistu Suomi-elon jatkuessa.

Se, etten enää juurikaan stressaa kadunkulkijoiden ajatuksista, ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö silti toivoisi tulevani pidetyksi yleisesti (biologisena) naisena. Itsevarmuudenhan sanotaan kaunistavan, joten eiköhän tämä ole juuri oikea suunta!

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Last adventures in Japan: Nikko

Minun on ilo/suru ilmoittaa, että Japani-vaihto on päättynyt ja tämäkin tyttö on lopulta palannut Suomeen. Paluushokki ei ollut ihan niin suuri kuin oletin (Suomen elämänmeno tuntuu monella tapaa yllättävänkin kotoisalta), mutta haikea kaipuu Japaniin häilyy kuitenkin sitkeästi mielen perukoilla. Paluunjälkeisen ensimmäisen viikon ajan olen lähinnä löhönnyt vanhempieni luona ja nauttinut Japanin-ostoksistani. Puolen vuoden ajan yritin käyttää (lähes) jokaisen Japani-päivän mahdollisimman tehokkaasti, mikä loi vähän stressiäkin, joten nyt Suomeen palattuani on ollut mukava ottaa täysin rennosti. (Elämän tasaannuttua pienoinen energiapuutos bloggaamisenkin suhteen alkaa olla ohitse!)

Tässä vielä kuvia yhdeltä viimeisistä seikkailuistani Japanissa. Menin opiskelukaverini kanssa parin tunnin junamatkan päässä Tokiosta sijaitsevaan Nikkoon, joka on eräs kuuluisa turistien suosima, lukuisten temppelien kylä.


Tässä poseeraan erään kultakoristeisen temppelin, yhden Nikkon päänähtävyyksistä, edustalla.


Alueella oli halkaisijaltaan valtavia puita, joista yhden leveyttä tässä käsiäni mahtipontisesti levittämällä havainnollistan.


Vielä Nikkoakin pienemmässä kylässä, Kinugawassa, sijaitsevassa luksushotellissamme puin päälleni elämäni ensimmäistä kertaa yukatan. Mikään ylinätti se ei ollut, mutta ensimmäiseksi kokemukseksi ihan kelvollinen. Vyön solmimisen kanssa oli suuria ongelmia, ja tumpeloin mokoman kanssa vielä silloinkin, kun hotellin rouva tuli tuomaan huoneeseemme tämän jättimäisen aterian. Oli jos jonkinlaista!


Näillä Closet Childista ostamillani Innocent Worldin kengillä tepastelin maaliskuussa paljon, sillä ne ovat harvinaisen mukavat jalassa. Vahvasti luulen, että mukavuutensa ja värinsä ansiosta nämä tulevat olemaan vakiokenkäni tämän vuoden coneissa ja ehkä muutoinkin.


Tavallinen, tönkkö turistikuva.


Kinugawan maskotti oli demoni, mikä sopiikin hyvin paikan nimeen, joka tarkoittaa "vihaisen demonin jokea". Tunnetuimpia maskottejahan Japanissa ovat tällä hetkellä Kumamoton Kumamon-karhu (jonka paidankin ostin) ja Funabashin Funassyi-päärynä. Olisipa Suomenkin alueilla vastaavanlainen eloisa maskottikulttuuri!

***

Tästä se Suomi-elämä siis taas alkaa. Tulen varmasti sivuamaan vaihtoni aikana kokemiani asioita vielä moneen otteeseen, mutta katse on suunnattava myös Suomen asioihin. Vaikuttaa kyllä siltä, että elämäni Suomessa tulee jatkumaan suht samanlaisena kuin ennen vaihtoa - mutta Japanin antamien näkökulmien, kokemusten ja tavaroiden (kuten vaatteiden) ansiosta ehkä hitusen verran mielenkiintoisempana.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Into a lesbian club we go...

Yksi vaihtoni toiveista oli tutustua mukaviin japanilaisiin ja saada kavereita, satumaisimmassa tapauksessa jopa seurustelukumppani. Ensimmäinen on toteutunut joissain määrin. Jälkimmäinen ei, eikä varmasti toteudukaan, ellen osoita edes pientä aktiivisuutta - asuntolassa istumallahan ei mitään tapahdu. Niinpä otin suunnaksi yhden Shinjukun LGBT-alueen lesbobaareista, vaikken niin baari-/klubi-ihmisiä olekaan.

Lesbobaariin meno oli ollut tarkoituksena jo syksyllä, mutta ajatus oli jotenkin ajan mittaan kuihtunut. Tällä kertaa meno realisoitui kenties etenkin siitä syystä, että mukaani tuli kaveri (minusta on nimittäin jotenkin pelottavaa mennä klubeihin yksin). Suomalainen opiskelukaverini oli nimittäin tutustuttanut minut erääseen japanilaistyttöön, joka innostui suurestikin, kun ehdotin Diamond Cutterin Women Only -tapahtumaa. Mukaan tulivat myös hänen kaksi kaveriaan, jolloin meistä muodostui neljän tytön ryhmä.


Pasela Resortsissa herkkuja syötyämme ja iloisesti muun muassa Suomesta jutusteltuamme suuntasimme kohti Diamond Cutteria. Jännitys alkoi kasvaa - olisikohan minulla mitään mahdollisuutta päästä sisään väärän sukupuolimerkinnän takia? Joku laittoi joskus kommentin, ettei uskoisi minulla olevan hankaluuksia Japanin lesbobaarien sisäänpääsyssä, ja japanilainen kaverini oli jo edellisenä päivänä soittanut paikkaan tiedustellakseen minun (transhenkilön) sisäänpääsystäni. Hän oli kuulemma saanut hieman ympäripyöreän vastauksen, ja vastaanottajapäädyn melukin oli estänyt kunnollista kommunikaatiota, mutta hän oli kuulemma myös saanut käsityksen, että kunhan näyttää naiselta, ongelmaa ei pitäisi olla.

Niinpä askelsimme kohti portsarinaista. Tilanne meni niin, että automaattisesti kaikki ottivat esiin henkilöllisyystodistuksensa (vaikka hetken jo luulin, ettei moista edes välttämättä tarvitsisi näyttää, kun mielestäni hetkeä aiemmin sisään menneetkään eivät olleet näyttäneet). Yksi kerrallaan seurueemme jäsenet pääsivät läpi portsarin seulasta ja siirtyivät odottamaan sisälle. Viimeisenä olin vuorossa minä, ja jännittyneenä ojensin residenssikorttini naiselle. Hän suuntasi taskulamppunsa siihen, vilkaisi minua, oli hetken hiljaa mietteliään näköisenä ja sanoi lopulta: "Odota hetkinen." Paikalle tuli toinen järjestäjäpuolen henkilö, jolle eteisvahtimestari selitti tilanteen. Paikalle tullut henkilö lähti kysymään asiaa ilmeisesti korkeamman puolen taholta, jolloin portieeri, minä ja japanilainen kaverini jäimme ulos kolmestaan. Portsari oli kyllä mukava - hän sanoi, ettei hänellä itsellään olisi mitään sisäänpääsyäni vastaan ja että hänen mielestään näytin ulospäin ihan naiselta. Hän myös kutsui minua oneesaniksi (naiseen viittaava sana). Näistä sanoista olin tietty iloinen. Kaverini sanoi "Daijoubu desu!" ("Kaikki järjestyy!"), mutta pian aiempi henkilö jo palasikin laittaen käsivartensa japanilaisille tyypilliseen tapaan ristin muotoon kiellon merkiksi - sisäänpääsyä ei myönnetä. Kaverini viittilöi sisällä oleville kavereilleen, että meidän pitääkin lähteä.

Tilanteessa tuntui, kuin suuri kuilu olisi jälleen muodostunut minun ja biologisten naisten välille. Tällaiset tilanteet myös herkästi luovat itsetuntoa heikentäviä "susi lampaan vaatteissa" -mielikuvia, vaikkei sellaisiin olisikaan mitään syytä. Yritin vain nollata tilanteen, vaikka pettymys vähän varjosti mieltäni loppuillan. Päädyimme sitten menemään Shibuyaan johonkin tavalliseen klubiin. Siellä kyllä huomasi, miksei kyseessä ole oikea paikka minulle, sillä minua lähestyivät siellä vain muutamat miehet luoden vähän vaivaannuttavia tilanteita.

Saapa nähdä, yllynkö loppuvaihtoni aikana enää menemään muuhun baariin/klubiin. Kumman vähän minulle sopivia (tai sallittuja...) paikkoja Shinjukun Ni-Choomesta eli LGBT-alueelta tuntuukin löytyvän. Suomessahan transnaiset kuulemani mukaan pääsevät mukaan naisille tarkoitettuihin tapahtumiin. Jätin muuten trans-paperilappuni kokonaan Suomeen, koska ajattelin, ettei siitä suomenkielisenä olisi pienintäkään hyötyä Japanissa. Tuskinpa sen näyttäminen tuossa tilanteessa olisikaan auttanut.

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Enjoying Kansai area


Heipä hei! Ehtipä taas pitkä aika vierähtää viime kerrasta. Tuli käytyä viikon matkalla Kansain alueella (Osakassa, Kiotossa ja Narassa) ja muutenkin on ollut sen verran tekemistä, etten ole valitettavasti ehtinyt blogeja päivittää. Enää tasan kolme viikkoa vaihtoa jäljellä, joten sitä yrittää nauttia ja puuhata niin paljon kuin pystyy, keksii ja jaksaa. Tässä kuitenkin (pääosin kuvien muodossa) vähän tunnelmia matkaviikolta.

Klaudia, Don Kihooten maskotti ja minä Osakan Shinsekaissa

Myöhemmin maskotti tuupertui. Vai voiko tätä muka istumiseksi kutsua?

Naapurini Totoro. Eikun siis kampaajani Masuda.

Parin päivän päästä menimme perinnekaupunki Naraan.

Syntymäpaikkani (ei oikeasti).
 
Hyvähän se on mennä silittämään taistelevia peuroja.


Ei päivää ilman makeaa.


Matkan aikana olivat myös ekaa kertaa käytössä uudet silmämeikit (vaikka tuttuun tapaan kuvissa ei ripsariani edes lainkaan huomaa). Sensai 38 -ripsarista eivät kosmetiikkakaupan myyjät olleet kuulleetkaan, joten päädyin ostamaan Viséé-ripsivärin. Senkin mainostetaan lähtevän pois pelkällä lämpimällä vedellä (kuten myös tuon ostamani eyelinerin), joten ajattelin sen sopivan paremmin silmilleni - tosin kyllä sekin alkoi viimeistään loppupäivästä vähän kirveltää. Viime päivinä olen myös ollut huomaavinani pientä epätarkkuutta kaukonäössä, mutta tuskinpa ripsari nyt sentään näköä voi heikentää. Suoraan sanottuna tekisi mieli olla ilman mitään silmämeikkiä (niin kuin nyt suuren osan ajasta olen ollutkin), mutta sitten silmäni näyttävät niin tihruilta ja miesmäisiltä...

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Visiting Alice Café & Yokohama

Tämä pikku postaus kuuluisi varmaankin vaihtoblogini puolelle, mutta koska näissä kuvissa ulkonäköni on kuitenkin suht keskeisesti esillä, päätinkin laittaa sen tänne~

Kuun alkupuolella jatkoin Tokion Liisa Ihmemaassa -kahviloiden tutkimista Ginzan versiossa, johon menin Klaudian kanssa. (Tässä vielä vanhat hiukset.)


Sääli, etten päässyt Alice-kahvilaan ylläni lolitaa (olisi sopinut tunnelmaan paremmin), sillä ostamani mekot ehdin jo toimittaa Suomeen.

Kaikki ruoat ovat Liisa Ihmemaassa -teemaisia. Tämä spagetti ei ole visuaalisesti edes näyttävimmästä päästä.

Viime keskiviikkona puolestaan kävin vaihto-oppilaskaverini kanssa Yokohamassa, jonka suurimpia nähtävyyksiä on yksi maailman suurimmista Chinatowneista.


Chinatownin suosituinta ruoka-antia. Sisällä oli keittomaista lientä, joka purskahti eli räjähti helposti ympäriinsä, ellei ollut varovainen.

Emme käyneet tässä ravintolassa - kuva on vain muodon vuoksi.

Maistuva kiinalainen munaleivos

Suurmaailmanpyörän lähistöllä

Muuten tosi antoisan Yokohaman-reissun (johon kuuluivat myös PokéCenter- ja nuudelimuseokäynnit) päätteeksi tuli taas kirvelyn muodossa todettua, kuinka silmäni eivät kestä kunnolla ripsiväriä - kuten eivät kunnolla ripsiliimaakaan (vaikken tällä kertaa irtoripsiä käyttänytkään). Jospa sitä keksisi jonkun meikkaustavan, jolla silmät näyttäisivät kauniilta ilman kumpaakaan, kenties pelkän luomivärin ja ripsien kestovärjäyksen avulla... vaikeaa, mutta kenties mahdollista.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Excellent job at hair salon

Alkuviikosta kiertelin ympäri Shibuyaa, Harajukua ja Ikebukuroa etsien söpöjä ja edullisia kampaamoita. Eilen päädyin lopulta Shibuya 109 -vaatekauppaparatiisin ylimmän kerroksen Excel Colorist -nimiseen luolaan, joka varsin yllättäin osoittautui yhdeksi vertailuni halvimmista. Onhan se upea sanoa, että on käynyt Shibuya 109:ssä kampaajalla!

Heti käynnin alussa sain kuulla mieskampaajalta kysymykseni, jota en olisi koskaan uskonut kuulevani: "Haafu desu ka?" ("Oletko puoliksi japanilainen ("half")?") En meinannut uskoa korviani! Kai puheeni oli sitten kuulostanut sen verran luonnolliselta, ja ehkä ulkonäössänikin oli ollut jotain (???) japanilaista. Joka tapauksessa olin otettu kunniasta!

Hei hei, entinen hiustyyli!

Blogikommenttien ja oman uteliaisuuteni yhteistuloksena olin päättänyt haluavani tasaotsiksen. Olin etsinyt netistä valmiiksi esimerkkikuvan, jota vilautin asiansa osaaville ammattilaisille. Sen sijaan väriä en ollut miettinyt kovin tarkkaan. Olin ajatellut vain jotain tavallista tummanruskeaa, mutta toisaalta se tuntui tylsältä. Kampaajan avatessa värikansion eteeni kyselin, mitkä värit ovat olleet suosituimpia. Sellaiseksi osoittautui esimerkiksi "pinkki", jonka sen pidemmittä mietintöjä päädyinkin ottamaan, kun kampaaja vieläpä sanoi, että sen kanssa ihoni näyttäisi kauniilta. Kyseessä on kuitenkin niin tumma pinkin sävy, että se näyttää lähinnä punertavalta tummanruskealta.


Kampaamo oli miellyttävä kokemus. Silmäänpistävää ja hauskaa oli etenkin kampaajien määrä yhden asiakkaan kimpussa: yksi leikkasi otsatukan, yksi laittoi värin ja yksi hoiti pesut sekä selkähieronnan. Siinä tunsi itsensä aika hemmotelluksi, juomaakin tuotiin vähän väliä (mukillinen jopa vaihtarikaverilleni). Kampaajat (joista suurin osa oli miehiä) myös juttelivat melko paljon ja kyselivät esimerkiksi lempimangoistani, Suomen ruuista ja kampaamohinnoista ja siitä, olenko jo käynyt Tokion Disneylandissa - jonne sanoin meneväni seuraavana päivänä (vaikken loppujen lopuksi mennytkään).


Noin parin tunnin jälkeen - liikkeen jo mentyä kiinni - kampaus oli valmis. Lopussa kampaajat itsekin ihastelivat uutta kampaustani sanomalla, että näytän kuin eri henkilöltä ja että hiukseni näyttävät peruukilta. Tässä se nyt on!


Tykkään kyllä! Ihan aluksi tunnelma oli vähän ristiriitainen (kun ajattelin että otsatukka peittää liikaakin kulmakarvoja), mutta viimeistään tänään kaupungilla kulkiessani ja siellä peilikuviani katsoessani havahduin, miten paljon feminiinisemmältä loppujen lopuksi näytän tällä kampauksella kuin entisellä. Tai no, kyllähän tänään joku samalla ovenavauksella minut ohittanut mies huudahti kuin kummituksen nähneenä, että "Gaijin no okama!" ("Ulkomaalainen transu/homo"!), mikä tuntui tosi kurjalta. Juuri kuin koin ulkonäköni menneen feminiinisempään eli parempaan suuntaan, väärä sukupuoli kuitenkin huomattiin alta aikayksikön. Toivottavasti kyseessä oli poikkeus. Ei kai noilta jättisuuressa kaupungissa voi välttyä. (Alkuviikostakin tosin sain ikävän paljon hihitteleviä katseilta eräältä ihmisryhmältä kadulla. Pistää miettimään, mikä nykyisessä ulkonäössäni sitten mättää - ei kai siinä niin selkeitä maskuliinisia piirteitä pitäisi olla, etenkään jos en puhu mitään...)


Tässä poseeraan vielä alennuksesta ostamani Lodispotto-brändin mekon kanssa~


Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia (hius)haasteita!